Itseohjautuvuus haastaa perinteisen organisaatioajattelun – Teal

Itseohjautuvuus on ollut nousussa koko 2000-luvun. Se haastaa perinteisen organisaatioajattelun.  Frederic Laloux (2014) tutki eurooppalaisia ja yhdysvaltalaisia edelläkävijäyrityksiä. Hän kuvaa tutkimuksessaan uuden ajan organisaatioihmisät, hänen ihmiskuvaa, organisaatioiden rakenteita, käytäntöjä ja prosesseja. Laloux löysi tutkimuksensa aikana 3 keskeistä edelläkävijäyrityksiä kuvaavaa ”läpimurtoa”, jotka erottivat tutkitut organisaatiot perinteisesti toimivista yrityksistä. Läpimurrot olivat itseohjautuvuus (self-management), kokonaisvaltaisuus (wholeness) ja evolutiivinen tarkoitus (evolutive purpose).

Reinventing organizations -tutkimus

Tutkimuksessa on uudelleenarvioitu ja -määritelty 45 tavallista organisaatiokäytäntöä ja toimintatapaa, joihin uudet työntekijät myös koulutetaan työsuhteen alkaessa. Itseohjautuvuus toimintatapana edellyttää dialogisuutta tukevia  rakenteita ja erityisesti luopumista perinteisistä valtahierarkioista. Dialogisuus tarkoittaa henkilöstön vastavuoroisuuteen perustuvia keskinäisen kanssakäymisen tapoja. Myös tieto, sen saatavuus ja liikkuvuus rakenteissa ja ihmisten välillä on 100% läpinäkyvää ja reaaliaikaista.

Teal-organisaatiossa ei ole esimiehiä eikä johtajia, mutta jaettua, palvelevaa ja mahdollistavaa johtajuutta on sitäkin enemmän. Tässä mallissa ihminen on palannut juurilleen itseohjautuvaksi, jatkuvaan evolutionääriseen sopeutumiseen luontaisesti pystyväksi, yhteisölliseksi toimijaksi – itseohjautuvaksi ihmiseksi, joka ymmärtää olevansa osa suurempaa kokonaisuutta (Evolutionary purpose) ja palvelee sen päämääriä sisäistä kompassiaan (inner rightness) kuunnellen sekä vertaistukea hyödyntäen. Aikaa ei kulu itsekkäisiin ego-keskeisiin pyrkimyksiin eikä konsensushakuisiin, loppumattomiin neuvotteluihin siitä, miten nyt pitäisi toimia. Myös taloudellisia arvoja kuunnellaan, mutta ne eivät ole ylikirjoittavia vaan toimivat ainoastaan ohjaustietona. Teal-organisaation toiminta ei perustu kontrolliin tai vallankäyttöön vaan yhdenvertaisuuteen ja inhimillisiin arvoihin.

Maailmasta on kehittynyt monimutkainen paikka ja organisaatiomaailma on osa sitä. Hierarkisuus ei rakenteena ole enää läheskään aina toimiva ratkaisu.  Kompleksisessa toimintaympäristössä mitä tietoyhteiskuntamme siis nykymuodossaan on tarvitaan inhimillisiä voimavaroja vapauttavia toimintatapoja ja dialogisuutta tukevia rakenteita.

Teal-käytännöt ja rakenne ovat jo käytössä sadoissa yrityksissä ja niiden taloudellinen kannattavuus, työviihtyvyys- ja työmotivaatiomittarit osoittavat itseohjautuvuuden toimivan. Esim. hollantilainen hoivayritys Buurtzorg, jolla on 9000 hoitajaa/työntekijää (2/3 hollannin kaikista kotihoitajista) toimii Teal-organisaationa. He työskentelevät tiimeinä (800 tiimiä) ilman yhtäkään esimiestä tai johtajaa. Yhtiön tukitoiminnoissa on 28 henkilöä, jotka auttavat tiimejä heidän sitä pyytäessä. Jos de Blok perusti Buurtzorgin toimittuaan itse 10v. sairaanhoitajana vieraan palveluksessa. Yhtiöllä oli alkuun töissä 4 hoitajaa. Kasvu 9000 työntekijään on ollut melkoinen. Jos de Blok vieraili Suomessa vuonna 2015. Buurtzorgista ovat kirjoittaneet myös mm. Olli Salo, Frank Martela, Sitra, Less Miserables ja Humap.

Seuraavassa taulukossa on lueteltu teal-tason organisaatiokäytäntöjä soveltavia organisaatioita (Laloux 2016):

Itseohjautuvuus

Taulukko. Lalouxin tutkimuksessa tutkittuja organsiaatioita

Myös suomalaiset yritykset ovat ottaneet mallia Lalouxin tutkimuksen hyvistä käytännöistä. Suomalaisia itseohjautuvalla mallilla toimivia yrityksiä ovat esimerkiksi hoiva-alan palveluorganisaatio Debora Oy sekä ohjelmistotalot Vincit, Supercell ja Futurice.

Seuraavalla videolla haastatellaan tunnetun hollantilaisen tealisti toimivan suurorganisaation, Buurtzorgin toimitusjohtajaa Jos de Blokia.

Teal-organisaatioihin liittyviä väärinkäsityksiä

Väärinkäsitys #1 Itseohjautuvuus

Itseohjautuvassa organisaatiossa ei ole minkäänlaista rakennetta ja, että kaikki on hyvin epämuodollista ja kaoottista. Eli ”ei pomoja = kaikki tekevät mitä haluavat”. Tästä ei ole kuitenkaan kysymys. Itseohjautuva organisaatio tarvitsee rakenteita ja työntekijät tarvitsevat  yhdenmukaiset ja yhteiset käytännöt, prosessit ja pelisäännöt voidakseen ohjata omaa toimintaansa organisaation päämääriä kohti.

Väärinkäsitys #2 Palaverikäytännöt

Toinen yleinen väärinkäsitys on, että sisäisten palaverien määrä kasvaa, koska päätökset vaativat yhteisymmärryksen kaikilta osapuolilta ennenkuin mitään voidaan päättää. Myöskään tämä ei pidä paikkaansa. Itse asiassa Lalouxin mallinnuksella toimivissa yrityksissä sisäisiä palavereja on vähemmän ja ne ovat kevyempiä sekä lyhyempiä kuin perinteisten organisaatioiden palaverikäytännöt. Laloux kuvaakin kirjassaan itseohjautuvan organisaation päätöksentekoprosessin olevan huomattavasti konsensusta etsivien organisaatioiden prosesseja tehokkaampi ja yksinkertaisempi.

Väärinkäsitys #3 Itseohjautuvuus on uutta

Kolmas väärinkäsitys on, että itseohjautuva organisaatio on jotain uutta ja kokeilevaa, jonka toimivuudesta ei vielä ole kovinkaan paljoa käytännön kokemusta eikä etenkään näyttöä sen tuloksellisuudesta. Luettuani Lalouxin tutkimusraportin voin helposti todeta myös tämän käsityksen vääräksi. Itseohjautuvasti toimivia organisaatioita on maailmalla varovastikin arvioiden satoja. Näistä Lalouxin tutkimien organisaatioiden talousluvut osoittivat selvästi kevyempää kustannusrakennetta ja parempaa tuloskuntoa kuin kunkin yrityksen omalla toimialalla toimivat perinteiset organisaatiot. Niiden työhyvinvointimittarit osoittivat parempaa henkilöstön työtyytyväisyyttä ja mikä parasta, nämä yritykset olivat selvinneet vuosikymmenten talousvaihteluista, tuulista ja tuiskuista vakaampina kuin perinteiset kilpailijansa.

Lalouxin evolutionäärinen, inhimilliseen ihmiskuvaan pohjautuva organisaatiotutkimus on saatavilla kirjana Reinventing organizations. A Guide to Creating Organizations Inspired by the Next Stage Human Consciousness (2014). Tutkimuksesta on myös julkaistu kuvitettu kirja Reinventing organizations. Illustrated Invitation to Join the Conversation on next-Stage Organizations (2016). Kirjat on käännetty kymmenille eri kielille.

Kirjoittaja

Päivi Kousa toimii henkilöstökehittäjänä Uudellamaalla toiminimellään Internal Dialogue www.ihminenihmiselle.com. Hän on erikoistunut tietoisuustaitopohjaiseen kognitiiviseen työotteeseen sekä inhimillisen potentiaalin valmentamiseen dialogin ja systeemisen ymmärryksen keinoin. Saat Päiviin yhteyden sähköpostitse paivi@ihminenihmiselle.com

Lähteet

Frederic Laloux. 2016. Reinventing Organisations. A Guide to Creating Organizations Inspired by the Next Stage in Human Consciousness. Nelson Parker.

The Future of Management is Teal, Frederic Laloux, strategy+business

Reinventingorganizations.wiki

Muita linkkejä:
Lean and Agile Adoption with the Laloux Culture Model (video)

Huffpost. 3.4.2016 Reinventing Management, Part 1: What colour is your organization

Vincit Oy. Juha Riippi. Itseohjautuvan organisaation muutos

Suhtautumistapa ja ajatusansat ohjaavat käyttäytymistämme

Suhtautumistapa määrittää käyttäytymistämme. Toimintaamme ohjaa tapamme ajatella, suhtautua ja asennoitua asioihin, tilanteisiin ja ihmisiin. Suhtautumistapa syntyy mielen konstruktiona sekä omien motiivien ja merkitysten tukemana. Automatisoituneena se ohjaa ihmisen toimintaa ja käyttäytymistä eli sitä tapaa, jolla kohtaamme maailman ja muut ihmiset. Omiin suhtautumistapoihin kannattaa tutustua. Tässä artikkelissa kerrotaan minkälaisia suhtautumistapoja ja ajatusvääristymiä ihmisellä voi olla. 


Käyttäytymistaloustieteen, psykologian ja neurotieteen tutkimukset vahvistavat, että ihmisen käyttäytymistä ohjaa usein automaattinen suhtautumistapa, joka on syntynyt yksilöllisen ajattelun, tunnekokemuksen, uskomusten ja asenteiden yhteisvaikutuksesta. Kyseessä on sinänsä normaali mielen toiminta, mutta automaattisena mielen prosessina automaattiset ja tiedostamattomat ajatuskuviot voivat kapea-alaistaa omaa tapaa nähdä maailma ja kohdata muita ihmisiä.

Ihmismieli tuottaa informaatiota taukoamatta. Se on mielen luonne ja aivan normaalia. Kaikkiin ajatuksiin ei kuitenkaan tarvitse suhtautua ainoana totuutena, sillä suuri osa ajattelustamme on mielikuvistusta. Oma suhtautumistapa ajatuksiin vaikuttaa merkittävästi siihen, miten se ohjaa omaa toimintaa ja käyttäytymistä.

Suhtautumistapa ja ajatusvääristymät

Oma ajattelu on yksi keskisistä mielen ohjaustekijöistä. Ihmismieli on aina toiminnassa ja se vaikuttaa kaikkeen toimintaamme ja käyttäytymiseemme. Mieli on valtava psyykkinen resurssi, mutta oman ajattelun laatuun kannattaa kiinnittää huomiota. Oman ajattelun äärelle kannattaakin pysähtyä ja pyrkiä tunnistamaan itselle tyypilliset tutut ja toistuvat toimintamallit.

Olen koonnut pienen listan ihmiselle tyypillisistä havainnointiin ja ajatteluun liittyvistä ajatustottumuksista.

1. Toisten ajatusten lukeminen  

Kuinka usein kuvittelemmekaan tietävämme, mitä toinen ajattelee? Ihmiset ovat erilaisia, mutta jokainen meistä ansaitsee tulla kohdatuksi omana itsenään ilman ennakkoasetelmia. Jos lukitsemme etukäteen muiden tarkoitusperät, jopa ajatukset, vuorovaikutus välillämme kaventuu tai jopa sulkeutuu.

Muiden ihmisten kohtaaminen läsnäolevasti ja kiinnostuneena ikäänkuin tyhjänä tauluna mahdollistaa uudenlaisten, paremmin tilanteeseen liittyvien merkitysten syntymisen. Avoin kiinnostus muita ihmisiä kohtaan ilman oman mielen ennakko”tietoa” synnyttää ja avaa toimivia kommunikaatiokanavia.

2. Minä keskiössä ja oman itsen tarkkailu

Joskus luulemme, että muut ajattelevat vain minua ja toimintaani. Ajattelumme luo illuusion itsestämme tilanteen kannalta ”ylimerkityksellisenä” tekijänä. Tämä voi erityisesti sosiaalisissa tilanteissa luoda jännitystä ja suorituspaineita.

Tasapainoa oman itsen ja muiden välillä voi lisätä keskittymällä erityisesti kuuntelemaan mitä muilla on sanottavaa tai mitä sellaista itselläni olisi, josta muutkin hyötyisivät. Näin voimme helpottaa minäkeskeisyyttä suuntaamalla tietoisesti huomio yhteistyöhön. Oman itsen jatkuva tarkkailu estää aidon läsnäolon ja tilanteen kannalta tarkoituksenmukaisen reagoinnin.

3. Mustavalkoinen ajattelu 

Tässä ajattelutavassa nähdään kaksi ääripäätä, asiat ovat joko-tai kun sen sijaan joustava mieli aivan tutkitustikin pohjautuu avoimeen ja sallivaan sekä-että -ajatteluun. Mustavalkoinen ajattelu voi saada ihmisen jatkuvalle puolustuskannalle, kun nähdään asioihin vain yksi mahdollinen oikea vaihtoehto. Suhtautumistavat pohjautuvat asenteisiin, joihin liittyvä muutos on mahdollista vain muuttamalla omaa tahtotilaa hyväksyvämmäksi ja avarammaksi.

4. Valikoiva havaitseminen

Havainto- ja huomiokykymme herkkyys pohjautuu temperamenttiimme, mutta useat näkökulmamme ovat myös opittuja. Evoluutio on mahdollistanut ihmislajin hengissäsäilymisen ja tähän liittyy ihmisen erityiskyky havaita puutteita, vikoja, uhkia ja vaaroja sekä selviytyä ja suojautua näissä tilanteissa. Jokaisella meistä on myös sisäänrakennettu suodatin, joka suodattaa asioita tietoisuuteemme sen mukaan, miten mielenkiintoisina niitä pidämme. Joskus on hyvä kurkata myös sille ei-niin-kiinnostavaa -puolelle.

5. Perfektionismi 

Täydellisyyden tavoittelu jatkuvana toimintana lamauttaa ihmistä ja estää spontaanin yrittämisen luoden epäonnistumisen pelkoa. Se lisää kontrollia vieden voimavaroja ja estäen samalla sellaisten asioiden tekemisen, jotka ovat itselle tärkeitä. Tällä on keskeinen vaikutus hyvinvointiimme.

6. Ulkoisesta olemuksesta päättely

Miten herkkä ihmisen mieli onkaan päättelemään, arvioimaan, tulkitsemaan ja tekemään johtopäätöksiä muista ihmisistä ulkoisen olemuksen, vaatetuksen, käyttäytymisen tai persoonallisuuden perusteella. Kun määrittelemme toisen ihmisen näillä keinoilla, toisen näkeminen omana itsenä estyy. Samalla suljemme tai ainakin olennaisesti kavennamme yhteistyön mahdollisuuksia.

7. Katastrofiajattelu 

Vaikka rationaalisesti ymmärrämme, ettemme pysty ennustamaan tulevaa, vanhimmat aivojemme osat ovat kehittyneet luomaan uhkakuvia silloinkin kun mitään uhkaa ei todellisuudessa ole havaittavissa. Katastrofiajattelu saa meidät yliarvioimaan ennustuskykymme, jota aikaisemmat kokemuksemme entisestään vahvistavat siitäkin huolimatta, että tulevat tilanteet ovat täysin uusia eivätkä näin ennustettavissa.

8. Myönteisen ja kielteisen vähättely tai liioittelu

Vuorovaikutuksemme sisältää jatkuvan vastavuoroisen palautevirran. Korostammeko negatiivisia huomioita ja vähättelemmekö tai jätämmekö lähes huomiotta myöteiset tapahtumat? Itse kuulen myönteisyys/kielteisyys -keskusteluissa kansallista kulttuuriperimää. Jotenkin positiivisuus koetaan edelleen usein ”haihatteluna”, epärealismina tai teennäisyytenä. On huomionarvoista, että se mihin suuntaamme huomiomme ja miten ajattelemme kehittyy, lisääntyy ja saa tilaa.

Minkälainen ajattelu lisäisi toiveikkuutta, luottamusta ja uskoa onnistumiseen?

9. Riittämättömyyden tunne 

Korkea vaatimustaso, kriittisyys ja odotukset sekä omaa että muiden työtä kohtaan ylläpitävät jatkuvaa riittämättömyyden tunnetta. Sisäinen ”pakko” ajaa suorittamaan yhä enemmän ja enemmän eikä mikään riitä. Dialogi työyhteisössä siitä, minkälainen on riittävän hyvä suoritus vähentää omaa yksipuolista tulkintaa, lisää avoimuutta ja yhteisöllisyyden kokemusta.

10. Yliyleistäminen 

Yliyleistävän mielen sanavarastoon kuuluu runsaasti ääripäitä kuvaavia sanoja kuten ”aina” tai ”ei koskaan”. Tapa yleistää voi liittyä kielteisyyden ja epäonnistumisen liioitteluun. Tapa voi estää meitä näkemästä kuhunkin hetkeen sisältyvät lukuisat mahdollisuudet, jolloin itse lukitsemme itsemme oman mielen luomiin olosuhteisiin, jotka eivät ole totta.

11. Pitäisi

Pitäisi on yleinen, mielen sisäinen säännöstö, joka määrittää miten asioiden pitäisi olla. Poikkeamat näistä säännöistä voivat aiheuttaa itselle syyllisyyden tunteita ja muiden rikkoessa niitä saatamme tuntea kaunaa tai ärsytystä. Psykologisen joustavuuden kehittäminen voi alkaa säännöstöä höllentämällä sekä harjoittelemalla sallivuutta ja hyväksyntää erilaisia näkemyksiä kohtaan.

12. Syyttäminen 

Syyttäminen on muiden vastuuttamista asioista, jotka eivät mene oman mielen mukaisesti. Emme kuitenkaan voi muuttaa toisia, mutta voimme  muokata omaa suhtautumistapaamme.

Henkilökohtaisia vahvoja ja varmoja näkemyksiä on hyödyllistä kyseenalaistaa sekä löytää rinnalle ja kokeilla uusia vaihtoehtoisia tapoja käytännössä.  Halu kehittyä omia suhtautumistapoja muokkaamalla voi olla arvo- ja merkityslähtöistä toimintaa. Mitä tärkeänä pitämääni asiaa muutos palvelisi, jos ajattelisin ja toimisin toisin?

Ajatusvääristymät saavat helposti aikaan joustamattomuutta ja musta-valkoista suhtautumista. Ne voivat herättää vahvoja tunteita, kun ympäristö ei toimikaan omien mielen kuvioiden mukaisesti. Mielen joustavuutta voidaan kehittää kyseenalaistamalla omaa ajattelua sekä etsimällä ja sallimalla myös toisenlaisia vaihtoehtoja ja näkökulmia.

Kirjoittaja

Päivi Kousa toimii henkilöstökehittäjänä Uudellamaalla toiminimellään Internal Dialogue www.ihminenihmiselle.com. Hän on erikoistunut tietoisuus- ja läsnäolopohjaisiin kognitiivisiin työotteisiin sekä inhimillisen potentiaalin valmentamiseen dialogin ja systeemisen ymmärryksen keinoin. Saat Päiviin yhteyden sähköpostitse paivi@ihminenihmiselle.com

Lähteet

Kettunen S. & Kalliomaa S. 2010. Luottamus esimiestyössä. Sanoma Pro Oy.

Myllyviita K. 2016. Tunne tunteesi. Duodecim.

Stahl B. & Goldstein E. 2011. Stressinhallinnan käsikirja. Tietoisen läsnäolon menetelmä.

 

NVC ja rakentava vuorovaikutus

NVC lyhenne tulee sanoista Nonviolent Communication eli ihan sanasta sanaan käännettynä väkivallaton vuorovaikutus. Kukapa meistä ajattelisi äkkiseltään kommunikoivansa väkivaltaisesti? Marshall Rosenbergin kirjaa Rakentava ja myötäelävä vuorovaikutus lukiessa käy selväksi, että taitomme kohdata itsemme, toisemme ja olla vuorovaikutuksessa keskenämme pohjautuu antiikin aikaiseen dialektiseen filosofiaan ja poliittiseen käytäntöön tavoitella oikeassa olemista ja totuutta väittelemällä toistemme kanssa. Rosenberg kutsuu tätä tapaa ”elämästä vieraannuttavaksi vuorovaikutukseksi” sillä tuo tapa sulkee herkästi yhteyden muihin ihmisiin.

Elämästä vieraannuttava vuorovaikutus pohjautuu tuomitsemiseen ja luokittelemiseen. Se nostaa väistämättä toisen ihmisen puolustusasemiin, jolloin väylä inhimilliseen, ihmistenväliseen yhteyteen kaventuu tai sulkeutuu. Miksi oikeassa oleminen on niin tärkeää?

Havainto – Tarve – Tunne – Pyyntö

Rosenberg rohkaisee kysymään itseltä mitä havaitsen, tunnen ja tarvitsen syyttäessäni muita, käyttäessäni toista lannistavia ilmaisuja, lyödessäni leiman toisen otsaan, arvostellessani, arvioidessani, vertaillessani ja jopa diagnosoidessani muita? Mihin tarvitsen tällaisia keinoja ja voisinko opetella korvaamaan kyseenalaiset keinoni kenties yhteyttä luovilla NVC-keinoilla?

NVC pohjautuu tarvelähtöiseen ihmiskuvaan. Siihen, että ihmisen toiminta ja käyttäytyminen perustuu yksilöllisesti subjektiivisiin tarpeisiin ja haluun olla toisille hyödyksi (Larsson 2008). Sen tavoitteena on luoda empaattinen ja rehellinen suhde itseen ja muihin ihmisiin kuuntelemalla itseä ja muita sekä ilmaisemalla itseä rakentavasti  (Rosenberg 2015).

Rosenberg on tunnistanut muutamia tyypillisiä reagointitapoja kielteisesti koettuihin tilanteisiin. Näitä voivat olla itsesyytökset tai muiden syyttäminen tapahtumista ja jopa omasta kokemuksesta. Oman kokemuksen tiedostaminen mahdollistaa omien tarpeiden tunnistamisen sekä niiden rakentavan ilmaisemisen toiselle. Samalla mahdollistuu muiden tarpeiden havainnointi.

Tunteiden ja tarpeiden huomaaminen itsessä ja muissa mahdollistaa myötätuntoisen suhtautumisen, joka ei aina tarkoita jotain sanomista tai tekemistä vaan kyse voi olla myös hiljaisesta ja hyväksyvästä läsnäolosta ja havainnoinnista.

NVC-prosessi sisältää neljä osaa, joita ovat 1) omat havainnot 2) omien tunteiden tunnistaminen 3) omien tarpeiden tunnistaminen sekä 4) omien tarpeiden rakentava ilmaiseminen. Tunteiden ja tarpeiden tunnistamisen lisäksi NVC kannustaa kommunikoimaan ja viestimään aina sitä, mitä kulloinkin havaitsemme oman mielen tekemien tilannetulkintojen sijasta. Tämä edellyttää harjoittelua, sillä varsin usein tapamme kommunikoida ja viestiä muille voi kuulostaa muiden korvassa vaatimukselta. NVC-kommunikoinnin lähtökohtana on rakentaa inhimillistä ja rakentavaa yhteyttä osapuolten välille. Kun molemmat osapuolet puhuvat omista havainnoistaan ja kokemuksestaan, kummankaan ei tarvitse varautua puolustautumaan tai vasta-argumentoimaan ja yhteys toiseen ihmiseen pysyy avoimena.

”Et ole vastuussa ainoastaan siitä, mitä sanot vaan myös siitä, mitä et sano.”  -Martin Luther King

NVC:n käyttövoimana toimii läsnäolo ja empatia. Se tukee ihmisiä matkalla itsenäiseen vastuunottoon ja vastavuoroisuuteen. Tämä tarkoittaa erityisesti tahtoa oppia uudenlainen tapa olla rakentavasti yhteydessä muiden ihmisten kanssa.

Harjoitusmahdollisuuksia on yhtä paljon kuin tilaisuuksia olla kanssakäymisessä muiden ihmisen kanssa. NVC:tä voidaan soveltaa monenlaisissa yksityiselämän ja työelämän vuorovaikutustilanteissa kuten

  • läheiset ihmissuhteet
  • liikeneuvottelut, asiakaspalvelu ja työyhteisöt
  • koulujen henkilösuhteet esim. opettaja-oppilas
  • terapia ja ohjaustilanteet
  • suojelutehtävät ja poliisi
  • terveydenhuollon ammatti- ja asiakassuhteet

NVC-prosessin päämäärä on luoda rehellisyyteen ja empatiaan perustuvia ihmissuhteita, joissa kaikkien tarpeet tulevat huomioiduiksi ja lopulta täyttyvät.

Kirjoittaja

Päivi Kousa toimii henkilöstökehittäjänä Uudellamaalla toiminimellään Internal Dialogue www.ihminenihmiselle.com. Hän on erikoistunut tietoisuus- ja läsnäolopohjaisiin kognitiivisiin työotteisiin sekä inhimillisen potentiaalin valmentamiseen dialogin ja systeemisen ymmärryksen keinoin. Saat Päiviin yhteyden sähköpostitse paivi@ihminenihmiselle.com

Lähteet

Marshall Rosenberg. 2015. Rakentava ja myötäelävä vuorovaikutus. Viisas elämä.
Liv Larsson. 2008. Sovittelun taito. Basam Books.

Työnohjaus
Yhteystiedot

Päivi Kousa
Puhelin: +358 45 182 9388

Internal Dialogue
y-17712303

Lähitapaamiset

Piispansilta 11,
Iso-Omenan kauppakeskus,
2. krs, Espoo