Stressi – moninaiset oireet ja taustatekijät

Stressi on kansanomainen ilmaisu ihmisen kokemalle ylivireystilalle, joka käytännössä on enemmän tai vähemmän pitkittynyttä hermoston kuormittumista. Stressin taustat ovat moninaiset ja oirekirjo vaihtelee yksilöllisesti. Olennaista kuitenkin on huomata kuormittavan kokemuksen pitkittyminen ja riittämätön palautuminen. Stressi tuntuu epämukavalta kehossa ja epämukavuudesta halutaan päästä eroon. Stressin oirehdinta on kuitenkin vain jäävuoren huippu, sillä sen taustat saattavat juontaa pitkälle omaan elämänhistoriaan.

Stressi - oireet

Yleisellä tasolla stressi voi tuntua tyytymättömyyden tunteena, hyvän olon puuttumisena tai ylipäätään vaikeutena rentoutua. Se voi myös näyttäytyä erilaisina pelkoina liittyen omaan tai muiden selviytymiseen. Tunnetasolla stressin oireita voivat olla hermostuneisuutta, ärtyisyyttä, ahdistuneisuutta, mielialan laskua tai tunteiden ailahtelua. Stressi voi heijastua myös omaan tiedonkäsittelyyn keskittymisvaikeuksina, muistivaikeuksina, päätöksentekovaikeuksina ja suunnitteluvaikeuksina. Stressireaktio voi myös tuntua kehossa erilaisina kiputiloina, särkyinä tai muina somaattisina vaivoina. Käyttäytymisen tasolla stressin vaikutukset näkyvät usein ihmisistä eristäytymisenä, aloitekyvyttömyytenä, arvaamattomuutena ja ylipäätään itsesäätelyvaikeuksina. Stressi aiheuttaa monilla unihäiriöitä kuten nukahtamisvaikeuksia, pätkäunta ja yöllisiä heräilyjä. Usein omaa olotilaa tulkitaan kapea-alaisesti eikä läheskään kaikkia oireita edes mielletä stressioireiksi, vaikka niitä olisi esiintynyt jo pidempään. Yksittäisen oireen pitkittyminen kuitenkin ajan myötä altistaa uusille oireille. Oman haasteensa palautumisen puutteen tunnistamiseen aiheuttaa tottuminen – lievästi stressaantunutta olotilaa aletaan pitämään normaalina (Taulukko 1.) (Toppinen-Tanner & Ahola 2012, 12-13.)

Taulukko 1. Stressille tyypillisiä oireita (Toppinen-Tanner & Ahola 2012, 13)

Stressi - taustatekijät

Pitkittyneen stressin taustalla on usein erilaisia taustatekijöitä (kuvio 1). Omaa stressiä on tarkoituksenmukaista tarkastella aivan konkreettisten henkilökohtaisten elämäntapahtumien ja oman kokemusten valossa. Hetkellisestä stressikokemuksesta palaudutaan helposti, mikä tarkoittaa stressioireiden häviämistä. Pidempikestoinen stressikokemus on usein syntynyt jonkin laukaisevan tekijän seurauksena, jolloin aikaisempi kuormitus ikään kuin laukeaa ja voimavarat eivät enää riitä ylläpitämään hyvinvointia. Pitkäkestoiseen stressiin ei kuitenkaan aina liity mitään erikseen tunnistettavaa laukaisevaa tekijää vaan kuormitus voi myös olla syntynyt pitkällä aikavälillä ulkoisten stressitekijöiden sekä altistavien sisäisten tekijöiden (esim. tiukat sisäiset säännöt) yhteisvaikutuksena.

Henkilökohtainen taipumus ja opittu tavanomainen reagointityyli voi vahvistaa omaa kuormituksen kokemusta, jota sitten  erilaiset kuormittavat elämäntavat tai ajatustottumukset ylläpitävät. Vastapainona elämässä tulisi olla myös stressiltä suojaavia tekijöitä, joilla tarkoitetaan mitä tahansa palauttaviksi ja voimavaroja lisääviksi koettuja asioita. Näiden tunnistaminen ja lisääminen auttaa tasapainottamaan kuormitusta. (Pietikäinen 2012, 34; Nurmi 2016, 19.)

stressi

Kuvio 1. Pitkittyneen stressin syntyyn vaikuttavia tekijöitä (Pietikäinen 2012, 34; Nurmi 2016, 19)

Usein väsyneenä ongelmat kulminoituvat mielessä omien elämänhaasteiden yksityiskohtiin ja ihminen alkaa luulla, että ne ovatkin koko ongelma. Väsyneenä myös näkökulmat kapea-alaistuvat ja mustavalkoinen ajattelu sekä niin sanottu tunnelinäkö lisääntyy. Toisaalta kuormitus voi pitkittyä, jos ongelmavyyhti koetaan omassa mielessä isoksi "möykyksi", josta on vaikea saada otetta tai nähdä siinä erillisiä osia, joihin voisi itse omalla toiminnalla vaikuttaa.

Kuormituksen taustalla olevat asiat voivat olla ovat hyvin tavallisia ja jokapäiväisiä, mutta kuormituksen tunne vie aina psyykkistä energiaa ja voimavaroja. Oman jaksamisen ja hyvinvoinnin kannalta olisi tärkeää pysähtyä yksin tai toisen ammattilaisen kanssa (esim. työnohjaaja, terapeutti) tarkastelemaan omaa vointia ja kuormitusta. Kuormittavia asioita ei ole aina mahdollista eikä tarpeenkaan eliminoida pois elämästä. Voimavarat lisääntyvät, kun elämään saadaan kuormituksen vastapainoksi sisältymään mieluisia ja itselle tärkeitä asioita, ihmisiä ja tekemistä, jotka tuntuvat voimaannuttavilta.

Pohdinta

  • Minkälaisia stressioireita tunnistat elämässäsi yleisellä tasolla?
  • Minkälaisia stressioireita tunnistat tunnetasolla?
  • Minkälaisia stressioireita tunnistat tiedonkäsittelyssäsi?
  • Minkälaisia stressioireita tunnistat kehossasi?
  • Miten stressi vaikuttaa toimintaasi ja käyttäytymiseesi?

 

Lähteet

Blomqvist-Lyytikäinen, M 2020. Auttajien ja kasvattajien merkitys ihmisen kohtaamisessa teoksessa Sarvela, K. & Auvinen, E. Yhteinen kieli. Traumatietoisuutta ihmisten kohtaamiseen. Helsinki: Basam Books Oy.

Nurmi, H. 2016. Työuupumuksen itsehoito. Kuinka kierrän karikot. Duodecim.

Sarkkinen, M. Stressiä vai työuupumusta? Lopulta pinnistelykään ei auta. Työpiste. Verkkolehti. Työterveyslaitos. [Viitattu 14.8.2021]. Saatavilla: https://www.ttl.fi/tyopiste/stressia-vai-tyouupumusta-lopulta-pinnistelykaan-ei-auta/

Toppinen-Tanner, S. & Ahola, K. 2012. Kaikkea stressistä. Helsinki: Työterveyslaitos.

Kirjoittaja

Päivi Kousa toimii työyhteisökehittäjänä Uudellamaalla toiminimellään Internal Dialogue. Hän on erikoistunut työntekijälähtöisen, uuden ajan työkulttuurin tukemiseen ja inhimillisen kyvykkyyden valmentamiseen asiakasyritysten strategisista lähtökohdista. Saat Päiviin yhteyden sähköpostitse paivi@ihminenihmiselle.com

www.ihminenihmiselle.com

Traumatietoisuus organisaation kulttuurisena vahvuutena – traumatisoituneen organisaation piirteitä

Traumatietoisuus. Traumatietoisuus on organisaation kulttuurinen vahvuus. Se on itseohjautuvuutta ja yhdessäorganisoitumista tukeva peruspilari, joka mahdollistaa yhteistyösuhteissa oman kokemuksellisuuden huomioimisen ja johtamisen. Traumatietoisuus organisaatiokontekstissa tarkoittaa traumainformoitua (trauma-informed), kehityksellisesti maadoittunutta organisaatiota (henkilöstö), jossa henkilöstön henkilökohtaiset arvot ja motiivit eivät ole ristiriidassa keskenään ja jossa työilmapiiri ja työkulttuuri on terve ja yhtenäinen.

Traumatietoisuus - traumainformoitu organisaatio ohjautuu ja uudistaa itseään sisältäpäin

Traumatietoisessa järjestelmässä on paljon yhtymäkohtia transformatiiviseen ja päämääräohjautuvaan (teleologinen) järjestelmään, jossa toiminnan suunnittelu ja kehittäminen tapahtuu systeemin sisältäpäin. Tämä tarkoittaa, että kaikki organisaatiossa työskentelevät ihmiset ovat ”mukana” toiminnassa eikä kukaan ole ulkopuolella kuten perinteisessä hierarkisessa ylhäältä alaspäin johdetussa organisaatiossa (johdon ja henkilöstön erillisyys) valitettavan usein on.

Traumainformoidussa järjestelmässä ihmiset ovat tietoisia omista elämänkokemuksistaan ja niiden vaikutuksesta omaan toimintaan arvostaen myös vastaavasti kohtaamiensa ihmisten inhimillisyyttä demokraattisen ja vastavuoroisen kanssakäymisen lähtökohtana. Järjestelmän osat, traumatietoiset ihmiset, valtaannutetut ruohonjuuritason toimijat ja heidän asiakkaansa toimivat järjestelmän subjekteina ja "omistajina" vaikuttaen itseorganisoituvasti organisaation toimintaan, malleihin ja käytäntöihin. Sisältäpäin ohjautuvan organisaation evolutiivinen transformaatio mahdollistaa päämääräohjautuvasti joustavat ja jatkuvasti etenevät (flowing) siirtymät turvallisesti kohti tuntemattomia tulevaisuuden muotoja ja malleja. Kussakin organisaatiossa menossa olevat prosessit luovat ja uudistavat itse itseään ja muotoaan eläville systeemeille tyypillisellä tavalla. (Bloom 2007; Lindell 2008; Sarvela 2020, 17.)

Traumatisoitunut organisaatio

Sandra Bloom ja Brian Fallagner (2013) ovat kuvanneet traumatisoituneelle organisaatiolle tyypillisinä oireina seuraavia kulttuuriin kytkeytyviä tekijöitä (mukaellen Bloom & Fallagner 2013; Sarvela 2020, 15):

  • Ylivireys
  • Turvattomuus ja luottamuspula
  • Tunnetaitojen puute
  • Vaikeus ilmaista tunteita (aleksitymia)
  • Vuorovaikutuksen ongelmat
  • Amnesia (unohdetaan tiettyjä historiallisia asioita)
  • Oppimisvaikeudet
  • Autoritääriset valtasuhteet
  • Rankaisemisen ja koston kulttuuri
  • Opittu avuttomuus ja itseohjautuvuuden puute
  • Lisääntynyt kiusaaminen
  • Epäoikeudenmukainen kohtelu
  • Toisinajattelijoiden hiljentäminen
  • Pakonomainen asioiden toistaminen
  • Käsittelemätön suru

Edellä luetellun kaltaiset ilmiöt rapauttavat organisaatiokulttuuria ja estävät organisaation luonnollisen ja jatkuvan evolutiivisen kehittymisen, aidosti itseorganisoituvan toiminnan sekä demokraattisen ja myötätuntoisen hyväksyvän läsnäolon kulttuurin (Sarvela 2020, 19).

Traumat ovat osa ihmisyyttä. Ne ovat läsnä aina ja kaikkialla missä toimimme. Organisaatioissa ne ovat kollektiivisia, henkilöstön omista traumoista syntyviä dynaamisia perusoletuksia ja suhtautumistapoja, jotka ohjaavat työyhteisöjen toimintaa tiedostomattomina, mutta itsestään selvinä (Schein 2009). Traumalähtöisestä toiminnasta voi kehittyä kokonaisia toimintakulttuureja, sillä traumat ohjaavat ihmisen motivaation suuntaa saaden ihmisen välttelemään tietynlaisia kokemuksia. Muun muassa tästä syystä traumainformoidun järjestelmän tarkoituksena on lisätä siinä toimivien ihmisten traumatietoisuutta ja luoda tietoista yhteistoimiminnan kulttuuria, jossa jokainen tiedostaa oman historiansa ja ymmärtää sen vaikutukset omaan toimintaan ja käyttäytymiseen nykyhetkessä. Ihmistenvälisissä kohtaamisissa kohtaamme aina paitsi oman historiamme kokemukset myös muiden ihmisten kokemushistorian.

Vastuullisen ja eettisesti kestävän toiminnan ja yhdessä toimimisen perusta lepää siinä perusasiassa, että jokainen ottaa vastuun itsestään, omasta kokemusmaailmastaan ja huomioi sen, miten oma toiminta ja käyttäytyminen vaikuttaa muihin. Tulevaisuuden organisaatioissa ei pelkästään olla itseohjautuvia vaan lisäksi johdetaan omaa kokemusta kokonaisvaltaisen ihmisyyden ja eettisyyden näkökulmasta. Kulttuurisesti tulevaisuuden organisaatioissa vallitsee yhteisen kielen kulttuuri, toteaa organisaatiopsykologian alan perustaja, organisaatiokulttuurin isä Edgar Schein (2009, 57).

Traumatietoista työotetta kouluttaa Suomessa Iloa ja toivoa -kouluttajayhteisö. 

Kirjoittaja

Päivi Kousa toimii työyhteisökehittäjänä Uudellamaalla toiminimellään Internal Dialogue. Hän on erikoistunut työntekijälähtöisen, uuden ajan työkulttuurin tukemiseen ja inhimillisen kyvykkyyden valmentamiseen asiakasyritysten strategisista lähtökohdista. Saat Päiviin yhteyden sähköpostitse paivi@ihminenihmiselle.com

www.ihminenihmiselle.com

Lähteet

Bloom, S. L. 2007. The Sanctuary Model of Trauma-Informed Organizational Change. Artikkeli. ResearchGate. [Viitattu 5.8.2021.] Saatavilla: https://www.researchgate.net/publication/242222586_The_Sanctuary_Model_of_Trauma-Informed_Organizational_Change

Bloom, S. & Fallagner, B. 2013. Restoring Sanctuarity. A New Operating System for Trauma-informed Systems of Care. New York, Oxford University Press, New York.

Humphrey, R., Pollack J., Hawver T. 2008. Leading with Emotional Labour. Journal of Managerial Psychology, 23(2), 151–168 [viitattu 12.8.2021]. Saatavissa: http://www.emeraldinsight.com/doi/abs/10.1108/02683940810850790

Lindell, J. 2008. Yksilöstä lähtevä muutos organisaatiossa – Muutosideaali kompleksisesta näkökulmasta. Hallintotieteiden pro gradu -tutkielma. Vaasan Yliopisto. [Viitattu 10.8.2021.] Saatavilla: https://core.ac.uk/download/pdf/197957798.pdf

Sarvela, K. 2020.Traumainformoidun hoivan taustaa. Teoksessa Sarvela, K. & Auvinen, E. Yhteinen kieli, traumatietoisuutta ihmisten kohtaamiseen, s. 13-29. Helsinki: Basam Books Oy.

Schein, E. H. 2009. Yrityskulttuuri – Selviytymisopas. Tietoa ja luuloja kulttuurimuutoksesta. Helsinki: Suomen laatukeskus Oy.

 

Vireystilat – Ikkunoita itseemme

Vireystilalla tarkoitetaan psykofyysistä olotilaa, jonka biologinen perusta on keskushermostomme toiminnassa ja jonka seurauksena koemme tasapainoa tai kuormittavaa ylivireyttä tai lamauttavaa alivireyttä. Arkikielessä puhumme stressin tunteesta, jolloin tyypillisesti tarkoitamme ylivireydestä johtuvaa kuormittavaa tunnetta ja tähän liittyvää kokonaisvaltaista epämukavaa olotilaa. Myös alivireys voi tuntua stressaavalta. Saatamme aaltoilla päivän mittaan useissa vireystiloissa, jotka tuntuvat haittaavan niin työ kuin vapaa-aikaa. Ylivireyden pitkittyessä ja palauttavien kokemusten puuttuessa, olotila kääntyy yleensä kohti alavireisyyttä, joka lamaannuttaa toimintakykyä. Terveyden, työhyvinvoinnin, työn tehokkuuden ja aikaansaamisen näkökulmasta on tärkeää oppia tunnistamaan ja säätelemään omia vireystiloja.

Vireystila - 3 erilaista

Ihmisen autonominen hermosto on aina jossain tilassa. Se skannaa jatkuvasti ja automaattisesti onko tilanne tai ympäristö turvallinen. Tätä skannaustoimintaa kutsutaan neuroseptioksi. Se on tahdosta riippumaton prosessi, jonka tarkoituksena on arvioida ympäristön ja ihmissuhteiden uhkia ja vaaroja. Vireystilat voidaan jakaa karkeasti kolmeen vyöhykkeeseen, joita ovat normaalin vireystilan vyöhyke, ylivireyden vyöhyke sekä alivireyden vyöhyke.

Seuraavissa taulukoissa on esitelty 3 vireystilaikkunaa ja lisäksi sopivan vireystilavyöhykkeen mahdollisuuksia. Vireystilaikkunoissa on kuvattu esimerkinomaisesti kullekin vireystilalle tyypillistä kokemusmaailmaa sekä ajatustottumuksia ja kehotuntemuksia. Esimerkkien avulla voimme oppia tunnistamaan itsellemme tyypillisiä olotiloja sekä näiden oivallusten kautta miettimään omaa palautumisen tarvetta ja tapoja.

Taulukko 1. Hermoston kannalta ylivireystilaa osoittavia sisäisiä signaaleja (Ogden 2015, 231; mukaellen Dana 2018; Karkkunen 2020, 203, 209.)

Taulukko 2. Hermoston kannalta sopivaa vireystilaa osoittavia sisäisiä signaaleja (Ogden 2015, 231; mukaellen Dana 2018; Karkkunen 2020, 203, 209.)

vireystila

Taulukko 3. Sopivan vireystilan mahdollisuudet (Ogden 2015, 231; mukaellen Dana 2018; Karkkunen 2020, 203, 209.)

vireystila

Taulukko 4. Hermoston kannalta alivireystilaa osoittavia sisäisiä signaaleja (Ogden 2015, 231; mukaellen Dana 2018; Karkkunen 2020, 203, 209.)

vireystila

Vireystilamme kuvastavat hermostomme automaattista toimintaa, joka on kehittynyt elämänhistoriamme aikana sosiaalisen kanssakäymisen myötä yhteissäätelyssä muiden ihmisten kanssa. Hermostomme on oppinut tietynlaisen tavan tulkita ympäristöä ja muita ihmisiä. Olemme kokemuksellisesti ”ohjelmoituja” lapsuutemme tärkeimpiin ihmissuhteisiin liittyvän vastavuoroisuuden kautta. (Pelkonen & Sarvela 2020,111.)

Lapsuutemme ihmissuhteissa tapahtuneet kokemukset muuttuvat kehomme fysiologiaksi sekä autonomisen hermostomme ja puolustusjärjestelmämme toiminnaksi. Lapsuuden haitallisiin kokemuksiin (ACE-tutkimukset) liittyvät tutkimukset ovatkin osoittaneet, että kehittyäksemme tasapainoisiksi aikuisiksi (turvan neuroseptio) tarvitsemme korjaavia rakkaudellisia ja myötätuntoisia ihmissuhteita fyysisten ja psyykkisten kärsimysten vastapainoksi. (Pelkonen & Sarvela 2020, 107.)

Lähteet

Dana, D. 2018. The polyvagal theory in therapy. Engaging the rhythm in regulation. New York: W. W. Norton & Company.

Karkkunen, A. 2020. Kehon ja mielen vakauttamisen merkitys suhteessa. Teoksessa Sarvela, K. & Auvinen, E. Yhteinen kieli, traumatietoisuutta ihmisten kohtaamiseen, s. 200-239. Helsinki: Basam Books Oy.

Ogden, P. 2018. ”Polyvagal theory and sensorimotor psychotherapy.” Teoksessa (toim.) Porges, S. W. & Dana, D. 2008. Clinical application of the polyvagal theory. The emergence of polyvagal-informed therapies. W. W. Norton & Co, s. 34-49.

Pelkonen, A. & Sarvela, K. 2020. ACE ja polyvagaaliteoria. Teoksessa Sarvela, K. & Auvinen, E. Yhteinen kieli, traumatietoisuutta ihmisten kohtaamiseen, s. 97-118. Helsinki: Basam Books Oy.

Sanctuary Institute. 2021. Verkkosivu. [Viitattu 9.8.2021]. Saatavilla: https://www.thesanctuaryinstitute.org/about-us/the-sanctuary-model/

Kirjoittaja

Päivi Kousa toimii työyhteisökehittäjänä Uudellamaalla toiminimellään Internal Dialogue. Hän on erikoistunut työntekijälähtöisen, uuden ajan työkulttuurin tukemiseen ja inhimillisen kyvykkyyden valmentamiseen asiakasyritysten strategisista lähtökohdista. Saat Päiviin yhteyden sähköpostitse paivi@ihminenihmiselle.com www.ihminenihmiselle.com

www.ihminenihmiselle.com

Työnohjaus
Yhteystiedot

Päivi Kousa
Puhelin: +358 45 182 9388

Internal Dialogue
y-17712303

Lähitapaamiset

Piispansilta 11,
Iso-Omenan kauppakeskus,
2. krs, Espoo