21.8.2026 Päivi Kousa

Länsimaisessa kasvatuskulttuurissa on perinteisesti arvostettu korkealle nuoren varhaista itsenäistymistä. Itsenäistymistä on tuettu paikoitellen keinoilla, jotka eivät tue nuoren kasvu- ja kehitystarpeita juuri silloin, kun tuen tarve olisi suurinta. Lapsen siirtyessä nuoruuden kehitysvaiheeseen hän on edelleen lapsi, ainakin kehityspsykologian näkökulmasta, joka painottaa elinikäistä vanhemmuutta ja sen mahdollisuuksia lapsen kokonaiselämänkaarella.

Tässä kirjoituksessa vanhemmuus ymmärretään alkuperäiskansoille tyypillisenä yhteisöllisenä tukena ja vastuuna, joka kuuluu biologisia vanhempia laajemmin kaikille lapsen elämänpiiriin kuuluville yhteisön jäsenille (Douchleff, 2021).

Lapsilähtöinen vanhemmuus ja nuoruus

Nuoruus on käsitteenä joustava. Kehityspsykologiassa sen ajatellaan ulottuvan 13-25 ikävuoden ajanjaksolle (Kiuru, 2023). Lapsilähtöisellä vanhemmuudella tarkoitetaan kehityspsykologiassa vanhemmuutta, jonka lähtökohtana on lapsen kulloinenkin kehitysvaihe ja yksilölliset tarpeet, joihin vastataan vanhemmuuden keinoin ja jossa vastuu kuitenkin säilyy vanhemmalla. Lapsilähtöinen vanhemmuus nojaa ihmiskuvaan, jossa lapsi nähdään omana ainutlaatuisena ja arvokkaana, tuntevana ja tarvitsevana itsenään, jolla on mahdollisuus elää rakastavassa rohkaisuun ja rajoihin pohjautuvassa suhteessa vanhempien kanssa. (Kiuru, 2023.)

Nuoren tarpeiden kohtaaminen ja pyrkimys ymmärtää

Lapsilähtöinen vanhemmuus edellyttää vanhemmalta herkkyyttä nuoren ilmaisuille, elekielelle ja joskus ristiriitaisillekin avunpyynnöille, joilla nuori ilmentää omia tarpeitaan. Käyttäytyminen voi vanhemman mielestä olla paikoitellen vaikeasti tulkittavaa ja epäselvää ja tuskin koskaan on mahdollista täysin välttää virheellisiä tulkintoja. Virhetulkintoja tärkeämpää on kuitenkin aito kiinnostus ja halu kärsivällisesti selvittää ja ymmärtää, mitä nuoren ilmaisun taustalle on ja mitä hän tarkoittaa. Keskeistä on säilyttää lämmin, vastaanottavainen ja vastavuoroinen suhde nuoren kanssa. Vanhemmuudessa tarvitaan muun muassa paljon hyvää tahtoa.

Psykologiset perustarpeet ja niihin vastaaminen lapsilähtöisessä vanhemmuudessa

Ihmisen psykologisia perustarpeita ilmentävä itseohjautuvuusteoria (Ryan & Deci, 2017, 2023) painottaa kolmea keskeistä universaaliksikin usein nimettyä tarvetta ihmisen hyvinvoinnin perustana (Deci & Ryan, 2000, 2023). Tällaisia tarpeita ovat

• tarve kokea yhteenkuuluvuutta muiden kanssa,
• tarve hyödyntää omaa osaamista ja kyvykkyyttä sekä
• tarve ohjata omaa elämää ja toimintaa omaehtoisesti.

 

YHTEENKUULUVUUS. Yhteenkuuluvuuden tarpeella tarkoitetaan ihmisen luontaista tarvetta kokea emotionaalista yhteyttä itseä laajemman ympäristön ja muiden ihmisten kanssa. Vanhemman ja nuoren suhteen kannalta se tarkoittaa tunnepohjaista tukea, jonka nuori voi kokea lämpimänä, rakastavana ja kiintymystä sisältävänä yhteytenä ja vuorovaikutuksena. Kyse on lähtökohtaisesti vanhemman aidosta kiinnostuksesta nuorta ja nuoren kokemusta kohtaan.

Yhteenkuuluvuuden tarpeen täyttymistä nuoren kokemuksen ja vanhemmuuden ulottuvuuksilla ilmentää rakkaus, joka tukee monella tavalla nuoren myönteistä kehitystä, esimerkiksi rohkaisee sosiaaliseen kanssakäymiseen, edistää persoonallisuuden kehitystä, luottamuksen rakentumista ja ylipäätään rohkaisee ihmissuhteiden tukemana suunnittelemaan omaa elämää.

KYVYKKYYS. Nuoruuden ikävaiheessa nuori vasta harjoittelee elämistä. Vanhemman osoittama kiinnostus, luottamus ja usko nuoren kykyihin saa nuoren itsensäkin uskomaan itseensä, omaan pärjäämiseen ja kyvykkyyteen. Kyvykkyyden tarve liittyy luottamukseen omasta pystyvyydestä ja kykenevyydestä, jonka perusta on luotu jo varhaisemmissa kehitysvaiheissa ja avulla luoduissa puitteissa.

Vanhemman ja nuoren suhteessa luodaan vuorovaikutteisesti monenlaisia rakenteita. Kokemus kyvykkyydestä kehittyy kannustuksen, rohkaisun ja myönteisen palautteen kautta syntyvissä psyykkisissä rakenteissa. Näiden rinnalla rakenteilla tarkoitetaan myös ihan konkreettista eri elämänalueiden rytmitystä, esim. uni-valverytmiä, ruokailuun, liikkumiseen, opiskeluun tai harrastuksiin liittyvän arkirytmin tukemista. Käytännössä rakenteet opettavat nuorelle mitä häneltä odotetaan ja mitä hän itse odottaa itseltään ja elämältään.

AUTONOMIA. Aivan pienellä taaperolla on tarve itsenäisyyteen ja autonomiaan – omaehtoiseen tekemiseen, jota hän ilmentää omalle kehitystasolleen tyypillisillä tavoilla. Nuoruuteen mennessä tämä tarve on ehtinyt kehittyä ja vahvistua etenkin, jos vanhemmilla on ollut voimavaroja lapsilähtöiseen ja rohkaisevaan vanhemmuuteen. Kyse autonomian tukemisessa on itsenäisyyteen ja aloitteellisuuteen rohkaisemisesta sekä vastuullisuuteen kasvamisesta. Vanhemman rohkaiseva ja nuoren autonomiaa tukeva asenne ja tuki tarkoittavat sitä, että vanhempi tukee nuoren volitionaalista toimintaa eli mahdollisuutta ymmärtää, hyväksyä ja itse omaksua toimintansa perusteita (Soesens ym., 2007).

Kuvioon 1 on koottu lapsilähtöisen vanhemmuuden ja nuoren psykologisten perustarpeiden keskeisiä ulottuvuuksia.

 

Kuvio 1. Lapsilähtöinen vanhemmuus ja nuoren psykologiset perustarpeet (muokattu Kiuru, 2024; Deci & Ryan, 2014; Ryan & Deci, 2017, 2024)

Nuori tarvitsee kokemuksen, että vanhempi arvostaa hänen kokemusta, ajatuksia ja näkökulmia. Hyväksyvä ja lämmin suhtautuminen nuoren tarpeisiin tukee nuoruuden kehitysvaiheeseen kuuluvaa itsenäistymiskehitystä ja vastuullisuuteen kasvamista sekä toimii rakennusaineena myönteiselle ihmiskäsitykselle, itseluottamukselle ja rohkeudelle kuunnella omaa sisästä ääntä omien valintojen taustalla (Kiuru, 2023; Soenens ym., 2007).

Kuuntele myös lyhytvideo samasta teemasta Yhteinen kieli – Traumainformoitu kulttuuri Youtube- kanavalla https://www.youtube.com/watch?v=l4hvM6t6PSw&t=5s

Lähteet

Deci, E. L. & Ryan, R. M. (2014). Autonomy and need satisfaction in close relationships: Relationships motivation theory. Teoksessa N. Weinstein (toim.), Human motivation and interpersonal relationships. Springer. 53–73.

Douchleff, M. (2021). Metsästäjä, keräilijä, kasvattaja. Alkuperäiskansojen kasvatusoppeja. Siltala.

Kiuru, N. (2024). Nuoruus. Teoksessa Lea Pulkkinen, Timo Ahonen ja Isto Ruoppila (toim.) Ihmisen psykologinen kehitys. 182–242.

Ryan, R. M., & Deci, E. L. (2017). Self-determination theory: Basic psychological needs in motivation, development, and wellness. Guilford Press.

Ryan, R. M., & Deci, E. L. (2023). A lifespan perspective on the importance of the basic psychological needs for psychosocial development. In R. M. Ryan (Ed.), The Oxford handbook of self-determination theory (pp. 1–?). Oxford University Press. https://doi.org/10.1093/oxfordhb/9780197600047.013.23

Soenens, B., Vansteenkiste, M., Lens, W., Luyckx, K., Goossens, L., Beyers, W., & Ryan, R. M. (2007). Conceptualizing parental autonomy support: Adolescent perceptions of promotion of independence versus promotion of volitional functioning. Developmental Psychology, 43(3), 633–646.

Kirjoittaja

Päivi Kousa aikuisen kasvuun ja ammatilliseen kehittymiseen erikoistunut ohjaaja, valmentaja, mentor ja kouluttaja. Hän työskentelee toiminimellään Internal Dialogue. Päivi on omistautunut työntekijälähtöisen uuden ajan inhimillisen ja turvallisen työkulttuurin tukemiseen ja kehittämiseen ihmisläheisen työn toimialoilla. Hän toimii myös verkostoissa ja hankkeissa sekä tekee digitaalisia oppimateriaaleja. Saat Päiviin yhteyden sähköpostitse paivi(at)ihminenihmiselle.com

Tutustu myös muihin blogikirjoituksiin