Kirjoitus on suora lainaus arvostetun tunneälytutkija Daniel Golemanin kirjasta Sosiaalinen äly (2009). Muita Golemanin kirjoja mm. Aivot ja tunneäly, uusimmat oivallukset (Samsaraa) sekä Tunneäly työelämässä (Otava).

Himalajalla sijaitsevassa pienessä Bhutanin kuningaskunnassa suhtaudutaan vakavasti "bruttokansantyytyväisyyteen" ja sitä pidetään yhtä tärkeänä kuin bruttokansantuotetta, valtiontalouden tavanomaista mittaria. Kuningas on julistanut, että valtakunnan politiikan tulee edistää kansan hyvinvointia eikä pelkästään taloutta. Bhutanin kansallisen tyytyväisyyden peruspilareihin kuuluvat toki taloudellinen omavaraisuus, turmeltumaton luonto, terveydenhuolto, paikallista kulttuuria vaaliva koulutus ja demokratia, mutta talouskasvu sinänsä on vain osa yhtälöä.

Bruttokansantyytyväisyys kiinnostaa muitakin kuin bhutanilaisia: pieni, mutta kasvava kansainvälinen taloustieteilijöiden ryhmä on innostunut ajatuksesta, että ihmisten onnellisuudelle ja tyytyväisyydelle pannaan yhtä paljon tai enemmän painoa kuin talouskasvulle. He pitävät virheellisenä poliittisten piirien universaalia oletusta, että kulutuksen kasvu saa ihmiset voimaan paremmin. He kehittelevät uusia tapoja mitata hyvinvointia muutenkin kuin tuloilla ja työllisyydellä: tyytyväisyydellä henkilökohtaisiin suhteisiin ja tunteella, että elämällä on tarkoitus.

Daniel Kahneman pani merkille laajalti dokumentoidun korrelaation puutteen taloudellisesti etuoikeutetun aseman ja onnellisuuden välillä (lukuunottamatta huomattavaa nousua aivan pohjalta, kun köyhien ihmisten tilanne paranee sen verran, että he saavat niukan, mutta pysyvän toimeentulon). Taloustieteilijöille on hiljattain valjennut, etteivät heidän hyperrationaaliset mallinsa ota lainkaan lukuun oikotietä - eivät tunteita yleensäkään - eivätkä siksi kykene tarkasti ennustamaan, millaisia valintoja ihmiset tekevät, saati mikä tekee heidät onnelliseksi.

Termin "techological fix", joka perustuu ajatukseen siitä, että teknologia ratkaisee kaikki ongelmat, keksi Alvin Weinberg, Oak Ridge National Laboratoryn pitkäaikainen johtaja ja Yhdysvaltain Energia-analyysi Instituutin perustaja. Weinbergista tuli varteenotettava tutkija 1950- ja 1960-luvulla, jolloin oltiin taipuvaisia uskomaan, että tulevaisuuden teknologiat tarjoaisivat ihmelääkkeen monenlaisiin inhimillisiin ja sosiaalisiin epäkohtiin. Ehdotuksiin kuului mm. massiivinen ydinvoimalajärjestelmä, jonka piti laskea energian hintaa radikaalisti, ja meren rantaan sijoitettuna tuottaa yllin kyllin juomavettä ja siten edistää kokonaisten kansakuntien hyvinvointia. (Monet ympäristötieteilijät ovat viime aikoina esittäneet, että ydinvoima on yksi ratkaisu maailmanlaajuiseen ilmaston lämpenemiseen.)

Nyt 90-vuotiaana, Weinbergin näkemykset ovat muuttuneet sävyltään filosofisiksi ja varoittaviksi. "Teknologian ansiosta ihmisten on aina vain helpompi etääntyä toisistaan ja itsestään", hän sanoi. "Elämme valtavaa yksilökeskeisyyden aikaa. Asiat, jotka ennen olivat tärkeitä, on pyyhkäisty syrjään. Elämä kuluu tietokoneen ääressä istumiseen ja etäsuhteiden hoitoon. Elämme metamaailmassa ja huomiomme kohdistuu tuoreimpaan teknologiaan. Mutta tärkeimpiä asioita ovat perheet, yhteisö ja sosiaalisen vastuun kantaminen."

Toimiessaan 1960-luvulla presidentin tieteellisenä neuvonantajana Weinberg kirjoitti vaikutusvaltaisen artikkelin "tieteellisen valinnan kriteereistä". Siinä esitetyn näkemyksen mukaan arvot voisivat ohjata tieteellisen tutkimuksen rahoitusta ja olla tärkeä asia tieteen filosofiassa. Nyt, melkein puoli vuosisataa myöhemmin, hän on jatkanut sen pohtimista, mikä on "hyödyllistä" tai sen arvoista, että siihen kannattaa käyttää valtion varoja. Hän sanoo: "Tavanomaisen näkemyksen mukaan kapitalismi on ainoa tehokas tapa kohdistaa resursseja, mutta siitä puuttuu myötätunto".

"Alkavatkohan taloudellisten malliemme vaihtoehdot olla lopussa, ja onkohan korkea maailmanlaajuinen työttömyys itse asiassa rakenteellinen ja perustavanlaatuinen, pysyvä ilmiö?" Ehkä maailmassa tulee aina olemaan melkoinen - luultavasti kasvava - määrä ihmisiä, joille ei kerta kaikkiaan löydy kunnon työpaikkaa. Ja kuinka voisimme muokata järjestelmää niin, ettei se olisi pelkästään tehokas vaan myös myötätuntoinen?"

Myös kansanterveyden esitaistelija Paul Farmer, joka tunnetaan Haitilla ja Afrikassa tekemästään työstä, paheksuu "rakenteellista väkivaltaa" talousjärjestelmässä, joka pitää monet maailman köyhistä niin sairaina, ettei heillä ole mitään ulospääsyä toivottomasta tilanteestaan. Farmerin mielestä yksi ratkaisu on tehdä terveydenhoidosta ihmisoikeus ja sen antamisesta jälkiviisauden sijaan ensisijainen tavoite. Weinberg on samoilla linjoilla ja esittää, että "myötätuntoinen kapitalismi vaatisi meitä muuttamaan arvojärjestystämme, varaamaan suuremman osan kansallisesta budjetista hyviin tekoihin. Talousjärjestelmän muokkaaminen riittävän myötätuntoiseksi tekisi siitä paljon vakaamman myös poliittisesti.

Niissä talousteorioissa, joihin valtioiden politiikka nykyisin perustuu, on hyvin vähän keinoja reagoida inhimilliseen kärsimykseen (vaikka tulvien tai nälänhädän kaltaisten katastrofien taloudellisia seurauksia arvioidaankin rutiininomaisesti). Selkeimpinä tuloksina ovat olleet toimintaperiaatteet, joiden seurauksena köyhimmät maat ovat velkaantuneet niin pahasti, ettei niillä ole rahaa lastensa ruokkimiseen eikä terveydenhuoltoon.

Tällainen taloudellinen asenne tuntuu sokealta, koska siitä puuttuu kyky eläytyä toisten todellisuuteen. Empatia on olennaisen tärkeää myötätuntoisessa kapitalismissa, jossa inhimillisellä kurjuudella ja sen levittämisellä on painoarvoa.

Tämä puoltaa sitä, että yhteiskunnan empatiakykyä tulee parantaa. Esimerkiksi taloustieteilijöiden voisi olla hyvä tutkia sosiaalisesti älykkään vanhemmuuden sekä kouluissa että vankiloissa annettavan sosiaalisten ja emotionaalisten taitojen opetuksen laajempia yhteiskunnallisia vaikutuksia.  Tällaisista koko yhteiskunnan laajuisista pyrkimyksistä sosiaalisten aivojen toiminnan optimointiin voisi koitua valtavasti hyötyä sekä lapsille, että yhteisöille, joissa he elämänsä elävät. Luulen, että nämä hyödyt ulottuisivat paremmasta koulumenestyksestä parempaan menestykseen työelämässä, suuremmasta onnellisuudesta ja sosiaalisesta kyvykkyydestä ympäristön turvallisuuteen ja väestön elinikäiseen terveyteen. Paremmin koulutetut, turvallisemmissa oloissa elävät ja terveemmät ihmiset kykenevät antamaan suuremman panoksen myös talouteen.

Lähteet

Goleman, D. (2009). Sosiaalinen äly. Otava.

Kirjoittaja

Päivi Kousa toimii työyhteisökehittäjänä Uudellamaalla toiminimellään Internal Dialogue. Hän on erikoistunut työntekijälähtöisen, uuden ajan turvallisen ja inhimillisen työkulttuurin tukemiseen ja kehittämiseen asiakasorganisaatioissa. Päivi toimii myös Iloa ja toivoa -verkostossa kouluttajana. Saat Päiviin yhteyden sähköpostitse paivi(at)ihminenihmiselle.com